Sulje

Yksi: suku kokoontuu blogiin 

Elina Hiltunen 26.1.2008 klo 21:38
Hyvä 61

Sosiaalinen media synnyttää yhteisöjä ja tekee tuntemattomista tuttuja. Itse olen bloggaamisen myötä tutustunut todella mielenkiintoisiin ihmisiin, joita olen tavannut ihan realimaailmassakin face to face ja lähtenyt duunaamaan jotain uutta ja ihmeellistä näiden uusien ystävien kanssa. Yksi esimerkki on tuo Yritys 2.0 kirjaprojekti, johon osallistyin kirjoittajana. Kirjan koordinaattorina toimii DI Toni Paloheimo, johon tutustuin blogimaailman kautta.  

Yllätyksenä minulle tuli, kun huomasin sen, miten blogia voi käyttää hyväksi ihan tuttujen ja ennen kaikkea sukulaisten väliseen kommunikaatioon. Ystävälläni on harvinaisen aktiivinen suku, jonka jäsenet viiltelevät ympäri maailmaa. Suku kokoontuu blogissa. Kirjoituksissa kerrotaan esimerkiksi yhden perheen elämästä lähi-idässä, joku sukulainen kirjoittaa vastasyntyneen lapsensa kehityksestä, kolmas kertoo rakennusprojektinsa edistymisestä. Joulunaikaan blogiin satelee postauksena joulutervehdyksiä ympäri maailmaa. 

Bloggaus siis yhdistää- yllättäen tuntemattomien lisäksi myös sukulaisia. 


 

Kommentit (1)

Sivut: 1 Edellinen Seuraava