Tuhoturisti Pohjois-Korean rajalla
Hieman noloa, mutta tähän mennessä mieleenpainuvimmat matkani TOP3: 1. Tsernobyl, 2. Bosnia, 3. Kosovo.
Tänään kävin Pohjois-Korean rajalla, demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Olihan siellä piikkilankaa, miinoja ja sotakalustoa, mutta siinä se.
Sotaturismi tai itse kutsun matkailumuotoa tuhoturismiksi on monen harrastus. Tuhoturismi kattaa hieman laajemman valikoiman kuin konfliktialueita koskeva sotaturismi.
Kärsimyksillä rahastaminen tai kohteisiin matkustaminen voi olla arveluttavaa, mutta tapahtunut mikä tapahtunut. Tuhoa ei voi perua.
Eniten pidän tuhoturismissa siitä, että jokainen paikka avartaa maailmankuvaa enemmän kuin tuhannet kirjat, valokuvat ja dokumentit yhteensä.
Siinä alkaa väkisinkin toivoa ihmisten rauhallista yhteiseloa, kun katselee keskitysleirejä tai jalkansa menettäneitä.
Eteläkorealaisten ja amerikkalaisten pyörittämä matkailubisnes tiukasti vartioidulle Pohjois-Korean rajalle on kaikista näkemistäni kohteista parhaiten kaupallistettu. Ehkä liiankin, sillä aitous katoaa, kun matkamuistomyymälöitä on joka puolella.
Mikäli Korea joskus yhdistyy uudestaan, niin matkailu alueelle lisääntyy varmasti räjähdysmäisesti. Etenkin Pohjois-Koreaan, jonne tuhoturistit halajavat.
Kommentit (2)
Koomista tässä on se, että etelä-korea (a näin myös koko länsimedia) on käsittääkseni vakuutellut että ko. rajalla ei ole muuria. Omin silmin olen todennut että tämä ei ole totta. Etelästä katsottuna muuria ei näy, koska nurmikkoinen maa nousee vähitellen muurin päälle, mutta pohjoisesta katsottuna on edessä useiden metrien harmaan-ruskea seinämä. En toki tiedä onko tämä koko rajan mittainen vai veivätkö vain katsomaan propandamielessä ko. paikkaa Kaesongin lähistöllä.
Matkamuistomyymälöihin pohjoispuolella toki ei juuri törmää, mutta muuten varsin erikoinen kokemus katsoa "Seoul 70km" kylttiä pohjoisesta päin..