Terveellisesti katsomossa
Korealaiset huolehtivat terveydestään erikoisen tarkasti.
Pari kertaa uusia korealaisia tavattuani terveys on aina noussut esiin jossain vaiheessa.
"Miten huolehdit terveydestäsi?"
"Tuo ja tuo ruoka on erittäin terveellistä, kokeile."
Korealaisella aterialla kasvikset ovat tärkeässä asemassa. En tarkoita sitä, että ne olisivat jossain pöydän laidalla, vaan yhtä tärkeitä muiden ruokien kanssa.
Ehkä syynä on se, että aterioilla on yleensä paljon pieniä ruokia, joita napostellaan, eikä yhtä valtavaa lautasta, jonka jollekin reunalle on heitetty salaatinlehti.
Tänään kävin katsomassa jalkapalloa, Korean liigaa.
Stadionin liepeillä oli toki muutamia pikaruokakojuja, mutta ei siellä kärventynyt rasva haissut niin kuin esimerkiksi SM-liigan erätauoilla.
Eniten hämmästyttivät pienet rasiat, joita perheet toivat mukanaan katsomoon. Rasioissa oli muun muassa Gimbapia (korealaista sushia). Ei ihme, ettei Koreassa näy kovin paljon ylipainoisia.
Tosin liikalihavia nuoria tulee vastaan silloin tällöin. Korealainen keittiö on kuitenkin niin hallitseva, että tuskin Koreaan syntyy hetkessä vaarallisesti ylipainoisten sukupolvea.

