Sulje

Häiritsevä nakutus - läppärin oikeutus luentomuistiinpanojen teon välineenä? 

Nelle 26.11.2007 klo 10:34
Hyvä 34

Viime luennolla eräs opiskelija sanoi, että aikoo kirjoittaa pienen blogientryn siitä, miten muistiinpanojen tekeminen suoraan koneelle olisi hänestä ongelma ja melusaasteen lähde, jos kaikki luennolla tekisivät sitä. Koska en ole vielä sitä entryä spotannut, kirjoitan nyt aiheesta pienen mietelmän, koska aihe on mielestäni hyvin hiljaisuusteemaan sopiva.

Ihmisten oppiminen tapahtuu hyvin erilaisilla tavoilla - osa haluaa kuunnella luentoa silmät kiinni, toiset valokuvaavat kalvot/tilanteen muistiinsa visuaalisesti, osa tekee muistiinpanoja tiivistelmämuodossa ja toiset kirjoittavat kynä tai näppis sauhuten. Katjan hiljaisuushaastatteluissa joku oli jopa maininnut luennon paikaksi, jossa voi hiljentyä.

Vaikka yhden koneen naputus on pientä rapinaa, suuressa luentosalissa rapina nopeasti moninkertaistuisi jos kaikki tekisivät muistiinpanoja kuten minä. Teen muistiinpanot koneelle suoraan luennolla ja siistin ne nopeasti jälkikäteen. Ellen tekisi niin, en varmasti saisi aikaiseksi niin laajoja luentomuistiinpanoja verkkoon. Käsin kirjoittaminen tuntuu vaivalloiselta, liian hitaalta. Äitini aikanaan näkemästä vaivasta huolimatta käsialani on auttamattoman huono ja huonolla käsialallani tuherretuista muistiinpanoista on vaikeaa jälkikäteen tulkita mitä oikeastaan ajattelin tätä kirjoittaessani. Kyse on siis mukavuudesta. Mutta onko minulla oikeus siihen?

Luennolla asiaa kommentoinut henkilö esitti asian pohdintana, rakentavasti. Kerran aikaisemmin eräs taidehistorian kurssilainen tuli ilmoittamaan minulle, että muistiinpanojen kirjoitukseni häiritsee häntä. Hän lähetyi minua luentotauolla, asettui seisomaan eteeni ja puuskahti selvästi närkästyneenä:

"Mitä sä oikein teet?!!"

"luentomuistiinpanoja?"

"Tuo naputus häiritsee minua"

Hämmennyin täysin ja pyysin tietysti anteeksi. Kävimme siinä pienen keskustelun siitä, miten voisimme vähentää hänen kokemaansa haittaa. Kerroin, että pyrin yleensä sijoittumaan sähköpistokkeiden lähelle jotka ovat salin oikealla reunustalla, niinpä jos hän haluaa, hän voi pyrkiä sijoittumaan toiselle reunalle, kauemmas minusta. Lisäksi siirsin koneen sylini vähentääkseni pöydän aiheuttamaa kaikua. Olin silti avoimen hämmentynyt, en ollut varautunut niin voimakkaaseen mielenilmaukseen - viesti oli puettu suorastaan vihamieliseen muotoon.

Näin jälkikäteen tulin miettineeksi hänen avausrepliikkiään - mitä sä oikein teet? Ehkäpä hän ajatteli, että istun luennolla pakosta, surffaten tai mesettäen ja häiriten häntä epäkohteliaisuuttani.

Kyse on epäilemättä siitä, mikä koetaan häiritseväksi meluksi, luottamuksesta ja toisaalta kyse on myös uutuustuotteen juurtumisesta (konventioiden syntyminen). Opiskelijoilla ei aikaisemmin (ja vielä nykyäänkään) ole mahdollisuutta käyttä kannettavaa tietokonetta muistiinpanojen kirjoitukseen - niinpä ne, jotka muistiinpanoja tekevät herättävät kummastusta. Ne, jotka käyttävät konetta luennolla mesetykseen, surffaamiseen, facebookin käyttöön ja sähköpostin lukemiseen aiheuttavat pahennusta.

Kun puhuimme muistiinpanojen tekemisestä luovien strategioiden luennolla, muut olivat panneet merkille että oikeasti teen vain muistiinpanoja luennolla ja se sai selvästi aikaan positiivisemman suhtautumisen pieneen näppiksen rapinaan. Uskoisin, että myös muistiinpanojen jakaminen netissä kaikkien kesken lisää hyväksyntää. En kuitenkaan ole ainoa koneen kanssa luennolle tuleva ja keskustelussa kävi ilmi, että myös muunlainen koneen käyttö oli huomattu tällä ja muilla luennoilla - eikä siihen suhtauduttu kovin hyväksyvästi.

Asian esiin nostanut henkilö (joka muuten käsittääkseni on työelämässä mukana) sanoi, ettei hän kehtaisi itse tuoda konetta mukanaan, häiriön vuoksi. Töissä olen itse tottunut siihen, että jokaisella palaverissa on lähes poikkeuksetta kanettava tietokone mukanaan. Mutta ehkä luento tosiaan koetaan toisenlaiseksi ympäristöksi - hiljentymisen paikaksi jonne tehokkuus ja kiire ei kuulu?

Työpalavereissa osa tekee muistiinpanoja, osa vastaa samalla sähköposteihin. Koneita käytetään myös esitysvälineenä ja palaverin osallistujat voivat joustavasti vaihtaa esittelijää siirtämällä dataprojektorin piuhan toiseen koneeseen. Tiedän, että eri työyhteisöissä on tehty etikettisäädöksiäkin koneen käytöstä, kaikkialla sitä ei koeta pelkästään tehokkuuden lisääjänä vaan häiriötekijänä. Onko kyse jälleen siitä, miten oikeutetuksi ja asiaan kuuluvaksi käyttö katsotaan? Entäpä jos kaikilta odotettaisiin koneen käyttöä luennolla interaktiivisena ja osallistavana työkaluna, onko se tulevaisuutta?

Kurssin toteutustapa käyttää hyväksi tietotekniikkaa. Olisiko tämä kommentti noussut esiin lainkaan jos kurssi olisi pidetty kokonaan mikroluokassa? Vai olisiko käynyt niin, että koneen käytöstä kurssilla olisi noussut paljon suurempi arvokeskustelu - en tiedä?

Hiljaisuusteemaan tämä sopii mielestäni siksi, että tilasuunnittelun tulisi ottaa huomioon tietokoneiden yleistyminen muutenkin, kuin sähköpoistokkeiden osalta. Miten tulevaisuuden luentosalit pitäisi suunnitella? Näppäimistö kirjoitusmediana on niin vakiintunut, ettei se ole vamastikaan katoamassa minnekään, päinvastoin. Varmasti pelisäännöt kehittyvät ajan myötä ja luottamus siihen, että työvälinettä käytetään asianmukaisella tavalla, auttaa hyväksymiseen. Luulen, että häiritsevintä koneen käytössä luennolla on ajatus siitä, ettei naputus mitenkään liity oppimiseen. Se implikoi epäkohteliaisuutta paitsi luennoitsijaa, myös niitä kohtaan, jotka ovat tulleet luennolle vapaasta tahdostaan oppimaan ja kuulemaan.

Vaikka asenteet ja kulttuuri kehittyisivätkin ajan kuluessa eteenpäin tasaisen rapinan lisääntyessä on kuitenkin aiheellista miettiä miten ääni suunnittelullisin keinoin saadaan pysymään tasolla, joka ei häiritse ja luennolla säilyy miellyttävä yhteisen oppimisen ilmapiiri ja keskittynyt hiljaisuus.

 

 


 

Kommentit (14)

Huono 0
Viime luennolla eräs opiskelija sanoi, että aikoo kirjoittaa pienen blogientryn siitä, miten muistiinpanojen tekeminen suoraan koneelle olisi hänestä ongelma ja melusaasteen...
luovaliiketoiminta/slowliving
Huono 0
Hyvä Nelle, ehdit tämän jo kirjata. Meikä oli taas hidas...
Avasin tälle oman kohdan tuolla jossain jo äsken, ennen kuin ehdin spotata tän sun kirjoituksesi. Katsotaan herättääkö tää keskustelua :)
Huono 0
Koneen takomisen kuunteleminen luennoilla on todellakin ärsyttävää. Työpaikallakin kannettavalla koneella tehdään lähes aina aivan jotain muuta kuin mitä palaverissa käsitellään.

Kaikkein ärsyttävin paikka on lentokone. Jos seuraavalla penkkirivillä sattuu istumaan jokin "todella kiireellistä" artikkelia kirjoittava juippi, ei siinä pysy juomat omassa mukissa ollenkaan. Silloin pyyntö ei ole välttämättä kovinkaan ystävällissävyinen.
J
Huono 0
Itseäni ei ole kylä luennoilla häirinnyt näppäimistön pieni naputus. Kyllä sen suuremman häiriön aihetuttaa nämä näön vuoksi luennoilla käyvät opiskelijat, joka kuitenkin juttelevat ihan kaikesta muusta luennon aikana, pitäen välillä kovaakin ääntä.

Mielestäni kannettavan voi hyvin ottaa luennolle mukaan, jos sitä oikeasti käyttää opiskeluun siellä. Jos se jotain häiritsee, niin kyllä sillon on jo enemmän vikaa keskittymiskyvyssä, johan naapurin huokailu ja asennon vaihto häiritsee enemmän.
Riikka
Huono 0
En ymmärrä minkä takia oppilaitoksissa (riippumatta siitä ollaanko peruskoulussa vai yliopistossa) pitää ylipäätänsä tehdä muistiinpanoja. Jos tarkoitus on oppia jotain ja saada tietoa niin parhaiten se luonnistuu kun oppija keskittyy siihen mitä opettaja sanoo/tekee. Tekemällä samalla jotain muuta (muistiinpanot), keskittyminen ei ole lainkaan samalla tasolla.

Lisäksi muistiinpanojen tekeminen ei ole niin vaikeaa että sitä pitäisi harjoitella jatkuvasti. Muistiinpanoja tehdään esim. puhelinkeskustelun tms. aikana, ei silloin kuin opitaan jotain uutta asiaa.

Opettajien kannattaisi tehdä nuo muistiinpanot tms. valmiiksi ja tarjota niitä sähköisessä muodossa opiskelijoille. Tai sitten tarjoaa koko materiaalin ja korostaa siitä tärkeimmät kohdat.
Muistiinpanojen teko on älytöntä
Huono 0
J - lentokoneista sen verran että itsekin paljon työmatkoja tehneenä tunnistan itseni tuosta "juipista" jonka mainitset. Koska osa työehtosopimuksista ei katso (ainakaan koko) matkustusaikaa pidemmillä reissuilla (laskutettavaksi) työajaksi, tulee tuo muuten hukkaan menevä aika käytettyä edes osittain vaikkapa työmatkan valmistelujen viimeistelyyn tai muuhun selvästi työhön liittyvään. Koska ainakin omassa päässäni en oikein ole vapaallakaan kun olen työmatkalla ja ainakin mennessä voimia vielä olisi muuhunkin kuin tylsänä istumiseen. Palatessa tilanne on toinen. Toisen näkökannan tuon lähipiiristäni - osa ihmisistä matkustaa niin paljon, että matka-aika on pakkokin käyttää hyväksi kun perille tullessa aikaa ei jää kotomaan töiden hoitamiselle.

On oikeastaan aika kiinnostavaa miten eri tavalla ihmiset kokevat koneen häiritseväksi. mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että mitä kärjekkäämmin kritiikki esitetään, sitä vaikeampi on vakuuttua kritiikin esittäjän argumenteista. Saatan olla hiukkasen idealisti kun uskon, että avoin keskustelu monesti avaa näkökulmia ja edistää hyväksyntää.
Huono 0
Itse tein jokin aika sitten pienimuotoisen testin luennolla. Kun kukaan minun lähelläni ei ollut tehnyt muistiinpanoja pariin minuuttiin, kirjoitin itse jotain muodon vuoksi, ja heti vierustoverit yrittivät salaa vilkuilla, mitä kirjoitin ja lähes kaikki silminnähtävästi vaivautuivat. Moni rupesi itse kirjoittamaan jotain, mutta joutui kiusallisen pitkän hetken miettimään, että mitä sitä oikein kirjoittaisi, kun sitten lopulta saivat jotain kirjoitettua.

Eritoten jos on pihalla luennoitavasta asiasta, niin se, että joku kirjoittaa ahkerasti muistiinpanoja voi konkretisoida faktan, että itse tosiaan on pihalla, ja pitäisi niitä muistiinpanojakin tehdä. Alkaa hermostuttaa, kun tuolla toisella vain näkyy menevän hyvin kun läppäri rapisee ja se näkyy ymmärtävän, mistä luennoitsija puhuu. Totta kai sitten osa ihmisistä kanavoi oman turhautumisensa omaan epäpätevyyteen ja toisen (näennäiseen) pätevyyteen siten, että tulee valittamaan, että läppäri häiritsee. Tottahan se on, että se läppäri tätä häiritsee, muttei meluhaitan vuoksi.
fyysikko
Huono 0
fyysikko: kirjoituksesi sai miettimään - itse asiassa jos en tee muistiinpanoja, on huomattavan paljon vaikeampaa kuunnella jos luennoitsija ei muuten ole hurjan värikäs. toisaalta myös mieleenpainuvan luennoitsijan muistiinpanoja lukiessani muistan monta asiaa jotka olin jo ehtinyt unohtaa.

lisäksi minusta on mukavaa että itselleni on jänyt melko kattavat muistiinpanot useammankin yritysjohtajan luennoista - ties koska niitä tarvitsee :) Muutaman kerran on jo tullut hyödynnettyä luennon jälkeenkin.
Huono 0
Itselleni muistiinpanojen tekeminen on asioiden muistamista. Saatan lukea käsin kirjoitettuja muistiinpanojani myöhemmin, mutta ylipäätään kirjoittaminen auttaa muistamaan - juttu jää näkömuistiin, kun olen sen kertaalleen kirjoittanut.

Vakavasti harkitsen sähköiseen muistiinpanoihin siirtymistä - on ollut esimerkiksi ihanaa lukea Nellen tekstejä kun olet pystynyt Nelle esim. lainaamaan toisen kurssin (kuten "Suom. yritysten strategiat ja kehityspolut" yritysluentoa / Nokia) muistiinpanoja. Asioita pystyy hyvin linkittään ja tukemaan omaa ja muiden oppimista.
Mäkelä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava