Sulje

Laadukkaan pesukoneen nousu ja uho - kuka korvaa tuhot? 

Nelle 14.3.2008 klo 09:16
Hyvä 48

Soitin elämäni ensimmäisen kerran kuluttajaneuvojalle. Pesukoneemme oli n. 2,5v vanha UPO Siniviiri, mutta takuu jo ummessa. Selvitellessäni asiaa kävi ilmi, että myyjän vastuu ei lopukaan takuuajan päättymiseen.

Ennen yhteydenottoa kuluttajaneuvojaan olin varmistanut myyvältä yritykseltä, että takuu oli jo mennyt umpeen, eikä heillä ollut oman kantansa mukaan vastuuta asiasta takuuajan jälkeen. Uskoin myyjän sanaa kilttinä ja kuuliaisena, enkä edes ajatellut että asia voisi olla jotenkin muuten. Tilasin sitten merkkiliikkeen huoltajan ja koneesta korjattiin poistopumppu.

Koska muistelin, että uudehkoisa koneissa osan kustannuksista voi saada takaisin kotivakuutuksesta soitin kuluttajaneuvojalle kysyäkseni, miten asiassa kannattaisi menetellä. Yllättäen kuluttajaneuvoja kertoikin, että myyjän vastuu ei suinkaan pääty takuuajan loppumiseen. Sain seuraavanlaisen ohjeistuksen asiaan:

myyjä vastaa yksin alle 2v vanhoista laitteista ja niiden vioista. Poikkeuksena teklevision kuvaputki, jossa myyjän yksiselitteinen vastuu ulottuu 3v ajalle.

Alle 3v koneissa vastuuta myyjän ja ostajan välillä voidaan alkaa jo jakaa, mutta pääosa kustannuksista pitäisi edelleen mennä myyjän piikkiin.

Alle 4v vanhoissa laitteissa myyjä ei ole vapautunut vastuusta vieläkään, mutta ostaja maksaa jo suurimman osan kustannuksista. Tämän vanhemmista laitteista voi olla jo vaikea saada hyvitystä, koska monen kodinkoneen tyypillinen käyttöikä on lyhentynyt siihen neljään-viiteen vuoteen.  

Niinpä sitten soitin myyneeseen liikkeeseen  Sieltä pyydettiin sähköpostilla kertomus mitä oli tapahtunut sekä kuluttajaneuvojan ohjeistus. Viesti ohjattiin liikkeestä edelleen UPO:lle, josta minulle soitettiin takaisin tarjoten osatakuuta.  Tässä tilanteessa se tarkoittaa, että UPO oli valmis maksamaan korvatun varaosan hinnan, muttei työtä tai muita oheiskuluja. Tämä on UPO:n edustajan mukaan vakiokäytäntö näissä tilanteissa. Meidän kohdallamme osatakuu tarkoitti vähän alle puolta korjauslaskun loppusummasta.

Sinänsä olin tyytyväinen ja yllättynyt, että sain hyvityksen takuuajan jälkeen, mutta kuluttajaneuvojan  ohje siitä, että suurin osa kustannuksista kuuluisi vielä myyjälle, ei täysin toteutunut. En kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi nousta asiasta barrikadeille, niin että ehkä he ovat UPO:ssakin laskeneet, että osatakuu on useimmille riittävä vastaantulo.

 

 

 


 
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti