Sulje

Microsoft osaa olla avoin 

Perttu Pitkänen 23.8.2007 klo 11:48
Hyvä 35

Sain viime viikolla Microsoftin viestinnästä soiton. Yhtiö oli aloittamassa uutta merkittävää hanketta, josta saisimme haastattelun yksinoikeudella, ennen kuin asiasta julkistetaan tiedote.

Tällaisia tarjouksia yrityksiltä tulee silloin tällöin. Välttämättä kyseessä ei ole mikään merkittävä asia, ja lupaamalla yksinoikeuden yritys pyrkii vain saamaan viestinsä näyttävästi läpi edes jossain.

Microsoftin kaltaisella jätillä kuitenkaan tuskin on vaikeuksia saada tiedotteitaan läpi. Ja niukat lisätiedotkin kuulostivat kiinnostavilta: Microsoftin kumppanit perustavat tuhat työpaikkaa Suomeen. Uutinen on merkittävä, sillä jo muutaman kymmenen työntekijän yt-neuvottelut ylittävät uutiskynnyksen. Ja vielä etukäteen yksinoikeudella ITviikolle.

Uutinen onkin ITviikon lähtöjuttu.

Hieman siis yllätyin, kun aamulla näin saman uutisen Helsingin Sanomien taloussivuilla sekä Kauppalehden pääjuttuna (linkki puuttuu, sillä juttu ei ole avoimena heidän verkkosivuillaan).

Piti oikein tarkistaa Microsoftin tiedottajan sähköpostista, luvattiinko meille tosiaan yksinoikeutta. Tarkka sanamuoto kuuluikin "Tämä tulee ennakkoon it-medioista ainoastaan teille."

Ilmeisesti Kauppalehdelle oli luvattu yksinoikeutta ainoana talousmediana, ja Helsingin Sanomille yleismediana.

Microsoft osaa siis olla avoin. Kannattaa kuitenkin lukea tarkkaan pieni präntti sieltä lopusta.

Aiemmin ITviikossa:

Microsoftko avoimuuden tuorein marttyyri? 5.4.2007


 

Kommentit (10)

Huono 0
Sain viime viikolla Microsoftin viestinnästä soiton. Yhtiö oli aloittamassa uutta merkittävää hanketta, josta saisimme haastattelun yksinoikeudella, ennen kuin asiasta...
Perttu Pitkänen
Huono 1
Tänään on ollut havaittavissa tosiaan vahvaa spin-väreilyä kotimaisessa mediassa.

Firma, joka lupaa tv-mainoksissaan "Suomelle parempaa huomista" ja ylläpitää Yleisradio-tasoisia yhteiskuntasuhteita hallitsee kyllä tämän naruista vetelyn.

Onnittelut vaan Keilarantaan onnistuneesta kaadosta!

Yksinoikeuksien lupaaminen on vanha temppu, jolla firmat manipuloivat ja sitouttavat. Varmalla skuupilla lahjominen varmistaa sen, että uutisnälässä riutuva toimittaja kuljettaa firman ilosanomaa pureskelematta eteenpäin.

No, vaihtelun vuoksi ihan virkistävää, ettei it-uutislööpeissä vedottu taas niihin fysiologisiin tarpeisiin vaan tyydyttiin hieman alempiin Maslow-tasoihin.
Harri J. Talvitie
Huono 1
Kummallista kitinää.

Juttu oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen sekä Hesarissa, että ITviikossa.

Menettääkö ITviikon juttu jotenkin arvoa siitä, että Hesari kirjoittaa samasta asiasta? Ei ainakaan lukijan näkökulmasta. Samat uutiset ovat joka päivä kaikissa medioissa. Kiitos nopeutuneen tiedonvälityksen.

Olisiko ITviikko kirjoittanut asiasta vähemmän, jos kyseessä olisi ollut julkinen lehdistötilaisuus? Tuskin kai sentään -- päätoimittaja kai päättää itse mikä on merkittävä uutinen ja miten paljon sille annetaan palstatilaa.

Miten tämä muuten ylipäätään liittyy "avoimuuteen"?
Ossi Mäntylahti
Huono 1
Ossi hyvä.

Yksinoikeus suomeksi on y-k-s-i-n-o-i-k-e-u-s.
Olli
Huono 1
Kai sitä toimittajaltakin edellytetään lukutaitoa kirjoitustaidon lisäksi? Perttuhan itsekin totesi, että Microsoft oli luvannut jutun heille yksinoikeudella it-medioissa.

Piti oikein tarkistaa Microsoftin tiedottajan sähköpostista, luvattiinko meille tosiaan yksinoikeutta. Tarkka sanamuoto kuuluikin "Tämä tulee ennakkoon it-medioista ainoastaan teille."
Hesari ja Kauppalehti ei ainakaan omasta mielestäni ole it-medioita.


Aina kannattaa lukea tarkkaan sopimukset ja tietysti sähköpostitkin.
Median lukutaito
Huono 1
Kommentoijat mikkisoftalla duunissa ja vinoilevat siksi ? Mielestäni tässä on vedetty toimittajaa periaatteessa retkuun ison IT-yrityksen taholta ja ainoa mihin kiinnitetään huomiota on kärsijän osaamattomuus. Noitavainot takaisin ilmeisesti vai mitä ?
Ääh
Huono 1
Eli siis tämän uutisen idea oli se että toimittaja ei osaa lukea. jep jep.
Hehe
Huono 1
Kuinka tämmosta kukaan jaksaa pohtia ja jauhaa
Älkää enää
Huono 1
Yksinoikeus on kuin neitsyys, myös sen voi antaa vain kerran. Tässä tapauksessa Microsoft antoi sen ITviikon lisäksi Hesarille, Kauppalehdelle, sekä myös uutistoimisto STT:lle, jonka kautta juttu oli ehtinyt ainakin torstaiaamun Metro-lehteen.

Blogini johdosta Microsoftin viestinnästä jo soitettiin ja pahoiteltiin. Tapahtumasta otetaan opiksi, ja jatkossa on tarkoitus kertoa, jos juttu jaetaan muillekin tiedotusvälineille.

Uutinen sinänsä oli merkittävä, kuten jo aiemmin totesinkin, ja se kuului ITviikkoon. Olen tyytyväinen, että saimme siitä tiedot etukä.... tai siis samaan aikaan kuin muutkin mediat.

Minun puolestani asia on loppuunkäsitelty. Aion silloin tällöin jatkossakin kirjoittaa blogissani toimitustyöstä ja uutisten taustoista.
Huono 1
Ossi se on aina Microsoftia puolustamassa, niin hyvässä kuin pahassakin. Go, Ossi, Go! :)
Ritarimme
Sivut: 1 Edellinen Seuraava