”
Kanadalaiset ryhtyivät DMCA-kapinaan: "Jenkkien seuraaminen hulluutta"
Kanadassa eletään tällä hetkellä tilannetta, jossa on kaikuja Suomen vuoden 2005 tilanteesta, jolloin Jukka Liedeksen valmistelemaa Lex Karpelaa puskettiin maassa lävitse kuluttajia kuulematta ja kansan tahtoa halveksuen. Kanadan konservatiivisen teollisuusministerin Jim Prenticen odotetaan tuovan tällä viikolla parlamenttikäsittelyyn amerikkalaisen mallin mukaicen DMCA (Digital Millennium Copyright Act) -lakialoitteen, jolla mm. kriminalisoitaisiin DRM-suojien kiertäminen sekä musiikin nettilataaminen, joka tällä hetkellä on kanadalaisille laillista, koska tallennusmedioista kerättyjen hyvitysmaksjen katsotaan kattavan kaiken musiikin kopioinnin omaan käyttöön.
Prentice on lakia valmistellessaan kuunnellut lähinnä amerikkalaisen mediateollisuuden lobbareita, millä hän on onnistunut suututtamaan erinäisiä kanadalaisia kuluttaja-, taiteilija- ja teollisuusjärjestöjä. Ottawan yliopiston lakitieteen professori Michael Geist kehotti maanmiehiään ryhtymään aktiiviseen vastarintaan lakialoitetta vastaan, ja kehotus on tuottanut jo paljon aktiviteettia ja julkisuutta. esim. Facebookiin perustettu Fair Copyright in Canada -ryhmä keräsi lyhyessä ajassa 12.000 jäsentä; teollisuusministeri ja kansanedustajat ovat saaneet tuhansia asiaa koskevia kirjeitä ja puhelinsoittoja; 50 DMCA:sta huolestunutta kansalaista saapui ministeri Prenticen joulujuhliin esittämään asian johdosta kysymyksiä; ja maan valtamediakin on herännyt uutisoimaan asiasta.
Riittääkö tämä vastarinta torjumaan kanadalaisen DMCA:n jää nähtäväksi. Kanadalainen tieteiskirjailija Cory Doctorow luonnehtii tilannetta seuraavasti: "Amerikkalainen lähestymistapa tekijänoikeuksien valvontaan on johtanut jo 20.000 oikeusjuttuun musiikin ystäviä vastaan ja monikäyttöisiä työkaluja kehittäneiden teknologiayhtiöiden tuhoamiseen oikeustoimin. Kuitenkaan se ei ole tuonut senttiäkään rahaa artistien taskuun, eikä se ole vähentänyt vertaisverkkolataamista lainkaan. USA astui kartoittamattomalle maalle vuonna 1998 oman DMCA:nsa kanssa ja putosi alas jyrkänteeltä. Se oli sinänsä jo kyllin holtitonta, mutta heidän seuraamisensa samalta jyrkänteeltä alas olisi jo silkkaa hulluutta."


Kommentit (2)