Ohjelmistokehitys yritetään pölliä nörteiltä
Tavallinen pulliainen pääsee nyt kertomaan yritykselle, mikä ohjelmistossa on oikeasti tärkeää.
Ohjelmistoja ja nettipalveluita rakentavat yritykset, kuten vaikkapa Google, julkaisevat tuotteistaan keskeneräisiä raakileversioita, joita innokkaat kuluttajat pääsevät testaamaan.
Toiveena on, että betaversioon tutustunut käyttäjäryhmä osoittaa ohjelmiston kehittäneelle tiimille nopeasti lapsukset sekä esimerkiksi tuotteen käyttöön liittyneet väärät oletukset.
Esimerkkejä löytyy läheltä.
Ohjelmistopuolensa kasvattamista yrittävä kännykkävalmistaja Nokia testaa kehitysvaiheessa olevia ohjelmistojaan 100 000 innokkaan betatestaajan avulla. Tyypillinen testaaja on Nokia Beta Labsia johtavan Tommi Vilkamon mukaan 20–30-vuotias tekniikasta kiinnostunut mies.
1980- ja 1990-lukuihin verrattuna betatestaus on kuitenkin muuttumassa avoimemmaksi. Tai demokraattisemmaksi, kuten Vilkamo asian ilmaisee.
Betatestaajiksi kun halutaan tietotekniikkaan intohimoisesti suhtautuvien nörttien sijaan tavallisia pulliaisia. Vilkamon mukaan tähtäimessä ovatkin eri alojen "keihäänkärjet".
– Kun teemme urheiluohjelmaa, haluamme testaajiksi urheilijoita. Kun teemme musiikkisoftaa, haluamme löytää musiikkifriikit, Vilkamo sanoo.
Avoimempi betatestaus on tekemässä ohjelmistokehitykselle saman tempun, jonka bloggaaminen teki internetille.
Se auttaa taviksia pöllimään ohjelmistokehityksen nörteiltä.


Kommentit (10)
No eivät ne toki täysin keskenään vaihdettavia käsitteitä ole. Eihän sellaista jutussa väitetäkään :)
Aikaisempaa laajemmalle käyttäjätestaukselle tunnutaan kuitenkin antavan yrityksissä melko paljon painoarvoa nykyään. Sanoisin, että betatestaamisesta on tullut erittäin tärkeä osa ohjelmistokehitystä ja että betatestaajiksi halutaan entistä enemmän ihan tavallisia kuluttajia.
Yrityksen kannalta betaversion levittäminen laajalle joukolle on muuttunut myös edulliseksi netin myötä.
Jep. Kritisoiko tässä keskustelussa joku loppukäyttäjillä testaamista?