YÖ MALMIN ENSIAVUSSA POTILAAN KORVIN
Ihan sairasta, että sitä voi yllättäen joutua tilanteeseen, jossa ei itse saa valita seuraansa tai esimerkiksi asuansa. Pitkä lentomatka voi kostautua. Vaikka allekirjoittanut suorittikin pakollisen mannertenvälisen matkan businesluokassa makeasti uinuen liki vaakatasossa, ilmoittivat huonovointisuus sekä veren hyytymisarvot, että jotain oli vinossa kropassa. Keuhkoemboliaa epäilivät. Ambulanssillakin tuli ajettua.
Tuli ilta ja iltayö. Onnellisena suomalaisen hoidon varmuudesta ja tehokkuudesa, makasin päänsärkyä lukuunottamatta lähes tyytyväisenä vuoteessa, joka puolestaan sijaitsi paraatipaikalla odotushuoneen tapahtumien seuraamista ajatellen. Sanonpahan vaan, että meidän sairaanhoitajamme eivät ole ainoastaan ammattitaitoisia ja ahkeria - he ovat myös rautaa ja terästä!
Perjantai ilta ja joku hoitajista loihe lausuman siinä yhdeksän jälkeen, että onpa rauhallista. Pian tämän jälkeen suihkuhuoneessa uudistettu, kaikista liikkuvista elikoista puhdistettu naisihminen alkoi riisuuntua vastaanoton aulassa. Aikoi ilmeisesti avata kirppuisen vaatesäkkinsä ja vaihtaa puhtaan sairaalan pyjaman omiin kledjuihin. "Laitahan nyt neiti X se paita vaan päälle. Et sinä ole nyt mihinkäään menossa.", hoitaja toisti noin tuhat kertaa ja vasta sen jälkeen neiti talutettiin takaisin huoneeseen. Hetken kuluttua nainen ilmestyi kuitenkin aulaan omiin pukineisiinsa kietoutuneena. Lopulta hoitajien oli pakko päästää naikkonen menemään. Tarkastivat kuitenkin, että potilaalla oli kotiavaimet ja rahaa taksiin. Mikä kärsivällisyys ja palvelu!!!! Monesta lapsestakaan ei tässä maassa pidetä yhtä hyvää huolta.
Puoliltaöin soitin (kännykkäkiellot eivät havaintojeni mukaan ole enää voimassa sairaaloissa ja olin yksin huoneessa) toiseen kotimaahani ja siellä luultiin, että soitan ravintolasta. Muistutin, että olen Suomessa ja että täällä on liukasta. Juopot kaatuilee. Tai ottavat, tai ovat ottavinaan pillereitä. Tappelevat ja saavat murtuneita neniä, käsiä ja jalkoja. Koiratkaan eivät pidä liian tuttavallisiksi käyvistä viinalle haisevista oudoista ihmisistä. Ne saattavat purra.
Itseni lisäksi yön aikana hoidettiin vain pari muuta ns alkoholivapaata ensiaputoimia vaativaa asiakasta.
Kova juttu. Silti. Siis tosiaan silti kaikki hoitajat ja lääkärit kohtelivat jokaikistä huuleensa saanutta potilasta samanarvoisesti, rauhallisesti, syyllistämättä ja kärsivällisesti. Nämä ovat isoja sanoja. Siis kohtelivat arvokkaasti ja kärsivällisesti sitäkin miesrukkaa, joka feikkasi koittaneensa riistää henkensä jollain pillereillä ja viinalla ja jonka kännykkä soi jatkuvalla syötöllä ja johon hän myös vastasi. Hoitaja odotti kiltisti vuoroaan. Potilas parani odotushuoneessa saatuaan jutella hetken hoitajan kanssa ja sen jälkeen hoitaja oli taas vapaa kohtaamaan uudet haasteet. Niitähän riitti.
Paikalla oli kaksi vartijaa. Kumpikaan ei ramboillut koko yönä eikä kumpikaan tarttunut potilaisiin kuin auttaakseen. Pelkkä heidän läsnäolonsa riitti rauhoittamaan uhoajat. Nämä miehet suorastaan huokuivat mielenrauhaa. Olo oli kaikesta hulinasta huolimatta turvallinen.
Oli hyvä olla Suomessa ja suomalainen.
