Microsoft osaa olla avoin
Sain viime viikolla Microsoftin viestinnästä soiton. Yhtiö oli aloittamassa uutta merkittävää hanketta, josta saisimme haastattelun yksinoikeudella, ennen kuin asiasta julkistetaan tiedote.
Tällaisia tarjouksia yrityksiltä tulee silloin tällöin. Välttämättä kyseessä ei ole mikään merkittävä asia, ja lupaamalla yksinoikeuden yritys pyrkii vain saamaan viestinsä näyttävästi läpi edes jossain.
Microsoftin kaltaisella jätillä kuitenkaan tuskin on vaikeuksia saada tiedotteitaan läpi. Ja niukat lisätiedotkin kuulostivat kiinnostavilta: Microsoftin kumppanit perustavat tuhat työpaikkaa Suomeen. Uutinen on merkittävä, sillä jo muutaman kymmenen työntekijän yt-neuvottelut ylittävät uutiskynnyksen. Ja vielä etukäteen yksinoikeudella ITviikolle.
Uutinen onkin ITviikon lähtöjuttu.
Hieman siis yllätyin, kun aamulla näin saman uutisen Helsingin Sanomien taloussivuilla sekä Kauppalehden pääjuttuna (linkki puuttuu, sillä juttu ei ole avoimena heidän verkkosivuillaan).
Piti oikein tarkistaa Microsoftin tiedottajan sähköpostista, luvattiinko meille tosiaan yksinoikeutta. Tarkka sanamuoto kuuluikin "Tämä tulee ennakkoon it-medioista ainoastaan teille."
Ilmeisesti Kauppalehdelle oli luvattu yksinoikeutta ainoana talousmediana, ja Helsingin Sanomille yleismediana.
Microsoft osaa siis olla avoin. Kannattaa kuitenkin lukea tarkkaan pieni präntti sieltä lopusta.
Aiemmin ITviikossa:
Microsoftko avoimuuden tuorein marttyyri? 5.4.2007


Kommentit (10)
Firma, joka lupaa tv-mainoksissaan "Suomelle parempaa huomista" ja ylläpitää Yleisradio-tasoisia yhteiskuntasuhteita hallitsee kyllä tämän naruista vetelyn.
Onnittelut vaan Keilarantaan onnistuneesta kaadosta!
Yksinoikeuksien lupaaminen on vanha temppu, jolla firmat manipuloivat ja sitouttavat. Varmalla skuupilla lahjominen varmistaa sen, että uutisnälässä riutuva toimittaja kuljettaa firman ilosanomaa pureskelematta eteenpäin.
No, vaihtelun vuoksi ihan virkistävää, ettei it-uutislööpeissä vedottu taas niihin fysiologisiin tarpeisiin vaan tyydyttiin hieman alempiin Maslow-tasoihin.
Juttu oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen sekä Hesarissa, että ITviikossa.
Menettääkö ITviikon juttu jotenkin arvoa siitä, että Hesari kirjoittaa samasta asiasta? Ei ainakaan lukijan näkökulmasta. Samat uutiset ovat joka päivä kaikissa medioissa. Kiitos nopeutuneen tiedonvälityksen.
Olisiko ITviikko kirjoittanut asiasta vähemmän, jos kyseessä olisi ollut julkinen lehdistötilaisuus? Tuskin kai sentään -- päätoimittaja kai päättää itse mikä on merkittävä uutinen ja miten paljon sille annetaan palstatilaa.
Miten tämä muuten ylipäätään liittyy "avoimuuteen"?
Yksinoikeus suomeksi on y-k-s-i-n-o-i-k-e-u-s.
Piti oikein tarkistaa Microsoftin tiedottajan sähköpostista, luvattiinko meille tosiaan yksinoikeutta. Tarkka sanamuoto kuuluikin "Tämä tulee ennakkoon it-medioista ainoastaan teille."
Hesari ja Kauppalehti ei ainakaan omasta mielestäni ole it-medioita.
Aina kannattaa lukea tarkkaan sopimukset ja tietysti sähköpostitkin.
Blogini johdosta Microsoftin viestinnästä jo soitettiin ja pahoiteltiin. Tapahtumasta otetaan opiksi, ja jatkossa on tarkoitus kertoa, jos juttu jaetaan muillekin tiedotusvälineille.
Uutinen sinänsä oli merkittävä, kuten jo aiemmin totesinkin, ja se kuului ITviikkoon. Olen tyytyväinen, että saimme siitä tiedot etukä.... tai siis samaan aikaan kuin muutkin mediat.
Minun puolestani asia on loppuunkäsitelty. Aion silloin tällöin jatkossakin kirjoittaa blogissani toimitustyöstä ja uutisten taustoista.